Väestönsuojien kunnossapito
Pelastuslain (379/2011) 12 §:n mukaan rakennuksessa olevat pelastuslain tai muissa säädöksissä vaaditut tai viranomaisten määräämät varusteet ja laitteet on pidettävä toimintakunnossa sekä huollettava ja tarkastettava asianmukaisesti. Vaatimus pitää sisällään myös väestönsuojien varusteet ja laitteet.
Velvoitteista vastaa rakennuksen yleisten tilojen ja koko rakennusta palvelevien järjestelyiden osalta rakennuksen omistaja, haltija ja toiminnanharjoittaja osaltaan sekä huoneiston haltija hallinnassaan olevien tilojen osalta.
Väestönsuojan laitteiden toimintakunnon varmistamiseksi ne tulee tarkastaa ja huoltaa vähintään 10 vuoden välein. Tästä tarkastuksesta on laadittava tarkastuspöytäkirja, johon tehdään merkinnät suoritetuista tarkastuksista laitekohtaisesti.
Väestönsuoja tulee voida ottaa käyttöön 72 tunnissa. Tämän varmistamiseksi olisi suotavaa, että vuosittain vähintään ilmanvaihtolaitetta käytettäisiin vähintään 5 minuutin ajan ja viemärin sulkuventtiilin käsipyörä käännettäisiin täysin kiinni -asentoon ja sitten takaisin täysin auki -asentoon.
Laitteiden toimintakunnossa pitämisen laadullisuus tulee ottaa huomioon valittaessa väestönsuojan tarkastuksen ja huollon suorittavaa tahoa. Tarkastuksen ja huollon suorittajilla tulee olla riittävä koulutus ja kokemus. Tällä hetkellä tarkastajan pätevyydestä ei ole säädetty tarkemmin. Tätä taustaa vasten riittävän pätevyyden toteaminen on haastavaa rajatapauksissa.
Väestönsuojan laitteiden tarkastuksessa ja huollossa on myös huomioitava, että eri laitteiden valmistajilla on omia suosituksia niiden tarkastus- ja huoltoväleistä.
Väestönsuojan tiiveyskoe
Sisäasianministeriön asetus 506/2011 mainitsee 5 §:ssä, että väestönsuojan ilmanvaihtojärjestelmän tulee olla siinä kunnossa, että sillä voidaan pitää väestönsuojassa vähintään 50 Pascalin ylipaine. Tämä tarkastetaan suorittamalla väestönsuojassa tiiveyskoe, joka suoritetaan vähintään 10 vuoden välein ja siitä tulee olla päivätty ja allekirjoitettu tarkastuspöytäkirja. Pöytäkirja on esitettävä Kanta-Hämeen pelastuslaitokselle palotarkastuksen yhteydessä.
Väestönsuojalle on suositeltavaa laatia toimintakuntoon saattosuunnitelma
Väestönsuojalle on suositeltavaa olla olemassa toimintakuntoon saattosuunnitelma. Suunnitelmassa tulee mainita selkeästi, kenen vastuulla suojan kuntoon laittaminen kiinteistössä on.
Väestönsuojan irtovarusteiden kunnossapito
Väestönsuojan irtovarusteista erityisesti suojanaamarit, vedensäilytystabletit sekä joditabletit vaativat ylläpitoa. Suojanaamarin patruunan käyttöikä on kymmenen vuotta, kun patruuna on varastoitu omassa suojapakkauksessaan. Naamariosan käyttöikä on noin 25 vuotta. Joditablettien säilyvyys vaihtelee kolmesta viiteen vuoteen, vedensäilytystabletit säilyvät viisi vuotta.