Pelastuslaki uudistui - osa 5
Toiminnanharjoittaja vastaa palveluasumisen paloturvallisuudesta
Hoitolaitosten ja palveluasuntojen toiminnanharjoittajalla on vastuu asukkaiden palo- ja poistumisturvallisuudesta. Toiminnanharjoittajan on huolehdittava siitä, että asukkaat voivat poistua turvallisesti tulipalossa, joko itsenäisesti tai avustettuna. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö muistuttaa myös, että heinäkuussa voimaan tulleen pelastuslain mukaan esimerkiksi kotikäyntejä tekevän henkilöstön on ilmoitettava pelastusviranomaiselle, jos he havaitsevat asunnossa tai rakennuksessa paloturvallisuusriskejä.
Hoitolaitoksissa sekä palvelu- ja tukiasunnoissa asuu tai hoidetaan paljon ihmisiä, joiden on vaikeaa tai mahdotonta toimia tulipalossa riittävän nopeasti. Toiminnanharjoittajan tulee huolehtia siitä, että asukkaat ja hoidettavat henkilöt voivat poistua turvallisesti tulipalossa tai muussa vaaratilanteessa itsenäisesti tai avustettuna.
Toiminnanharjoittaja laatii poistumisturvallisuusselvityksen. Siinä otetaan huomioon asukkaiden toimintakyvyn lisäksi rakennuksen tai tilan käyttötapa ja muut poistumisturvallisuuteen vaikuttavat tekijät. Pelastusviranomainen arvioi selvityksen perusteella, kuinka poistumisturvallisuus toteutuu. Mikäli selvityksen perusteella näyttää siltä, että asukkaat eivät voi riittävän tehokkaasti poistua, on rakennus yleensä varustettava automaattisella sammutuslaitteistolla.
Poistumisturvallisuusselvitys laaditaan ennen asumispalveluiden aloittamista. Uuden lain mukaan käytössä olevissa hoitolaitoksissa ja palvelu- ja tukiasumiseen kuuluvissa rakennuksissa ja tiloissa poistumisturvallisuusselvitys on laadittava ja toimitettava pelastuslaitokselle 1.7.2012 mennessä. Valtaosa toimijoista on jo aiemman lainsäädännön nojalla tehnyt selvityksen, ja näiden päivitysten tulee olla pelastuslaitoksilla 1.7.2014.
Paloturvallisuusriskeistä on ilmoitettava pelastusviranomaiselle
Jos viranomaiset havaitsevat tai saavat tietää rakennuksessa tai asunnossa ilmeisen palonvaaran tai muun onnettomuusriskin, heidän tulee ilmoittaa asiasta alueen pelastusviranomaiselle. Ilmoitusvelvollisuus riskistä koskee pelastuslain mukaan myös mm. kotikäyntejä tekevää henkilöstöä. Salassapitosäännökset eivät rajoita ilmoitusvelvollisuutta.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö suosittelee sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien, kuten kotikäyntejä tekevien, henkilöiden ammatilliseen ja täydennyskoulutukseen sisällytettäväksi myös turvallisuusopetusta. SPEK neuvoo ja opastaa asumisen paloturvallisuusasioissa 10.–12.11. Tampereen Apuväline-messuilla. SPEKin osasto on numero 710. Tervetuloa!
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Kristiina Juvas, puh. 045 657 7295
Turvallisuusasiantuntija Jari Pouta, puh. 040 733 0797
Uusi pelastuslaki tuli voimaan 1.7.2011. SPEK tiedottaa lain sisällöstä Pelastuslaki uudistui -sarjassaan kesän ja syksyn 2011 aikana. Laki löytyy osoitteesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/2011/20110379.pdf










