SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ TIEDOTTAA 9.1.2012
Palokuolemat vähenivät – ikäihmisten turvallisuus on haaste
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ennakkotietojen mukaan tulipaloissa kuoli viime vuonna 67 ihmistä. Kuolemantapaukset sattuivat 59 tulipalossa. Palokuolemien määrä on nyt suurin piirtein samaa tasoa muiden Pohjoismaiden kanssa. Niin Suomessa kuin Pohjoismaissa on vielä paljon tehtävää asumisen paloturvallisuuden parantamiseksi. Erityisenä haasteena on ikäihmisten turvallisuudesta huolehtiminen.
Jo pitkään Suomessa on ollut keskimäärin sata palokuolemaa vuodessa. Vaihteluväli on ollut noin 80 – 120. Vuosi 2011 oli toinen vuosi peräkkäin, jolloin tulipalojen aiheuttamat kuolemantapaukset vähenivät. Väestömäärään suhteutettuna viime vuoden palokuolemien määrä on noin 12 tapausta miljoonaa asukasta kohti. Tämä luku on samaa luokkaa kuin muissa Pohjoismaissa.
Suomessa paloturvallisuutta on parina viime vuotena parannettu monin keinoin: Suomessa saa myydä ainoastaan itsestään sammuvia savukkeita, palovaroittimien määrää kodeissa on lisätty, paloturvallisuuden edistämiseksi on kampanjoitu ahkerasti, ja sprinklaamista on edistetty. Ruotsissa ja Norjassa puolestaan uusissa rakentamismääräyksissä on vaatimuksia asuntojen varustamiseksi sammutuslaitteistoilla.
Viime vuonna suurin tulipalossa kuolleiden ryhmä olivat ikäihmiset. Yli 60-vuotiaiden osuus viime vuoden palokuolleista oli lähes puolet. Aiemmin selkein riskiryhmä olivat keski-ikäiset miehet. Tässä kehityksessä näkyy yhteiskunnan ikärakenteen muutos. Ikäihmisten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa nopeasti. Mikäli asumisen turvallisuutta ei pystytä edistämään, vanhusten palokuolemien määrän voidaan olettaa kasvavan.
Miehiä vuoden 2011 palokuolleista oli 43, naisia 19. Viiden uhrin sukupuoli ei ilmennyt tietolähteissä. Palopaikan perusteella palokuoleman riski on suurin omakotitaloissa. Viime vuoden palokuolemista 25 tapahtui niissä, kerrostaloissa 13, rivi- ja muissa pientaloissa 12. Tupakointi oli yhä yleisin tunnistettu syy kuolemaan johtaneissa paloissa. Toiseksi eniten kuolemantapauksia oli tahallaan sytytetyissä tulipaloissa.
Lisätietoja
Johtaja Matti Orrainen, puh. 040 503 8338
Turvallisuuspäällikkö Ilpo Leino, puh. 045 657 7290
Tiedot perustuvat sekä SPEKin mediaseurantaan että viranomaisten PRONTO-tietokantaan. SPEK seuraa palokuolemien määrää tiedotusvälineiden uutisista. Tämä antaa järjestölle tapauskohtaista tietoa, jota sillä ei olisi muuten käytettävissään. Tilastointia on tehty vuodesta 1999 alkaen, ja se on usein vastannut hyvin viranomaisten PRONTO-tilastointia.’










