SPEK: Pelastustaitokampanja kasvattaa vastuullisia nuoria
Nou Hätä! -oppilaiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti
Nou Hätä! -pelastustaitokampanja on käynnistynyt. Palomiehet ja turvallisuuskouluttajat kiertävät kevään aikana yläkouluissa antamassa turvallisuusopetusta 8-luokkalaisille. Kampanjan avulla pelastustaitonsa päivittäneiden nuorten määrä on kasvanut yli 20-kertaiseksi kymmenen vuoden aikana. Viime vuonna kampanjaan osallistui noin 65 % kaikista 8.-luokkalaisista. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö esittelee kampanjaa Educa-messuilla 27. – 28.1. osastolla 3h34.
Nou Hätä! -opetusta saaneiden yläkoululaisten määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa yli 20-kertaiseksi. Vuonna 1999 kampanjaan osallistui 1 811 yläkoululaista, kun viime vuonna määrä oli jo 39 131. Tämä on noin 65 % kaikista 8.-luokkalaisista.
Erityisesti 8. -luokkalaisille tarkoitettu Nou Hätä! -pelastustaitokampanja käynnistyi tammikuussa 16. kerran. Palomiehet ja turvallisuuskouluttajat kiertävät monien kuntien yläkouluissa kevään aikana kertomassa luvattomasta tulensytyttelystä ja paloturvallisuudesta. Kampanja tarjoaa kouluille maksutonta oppimateriaalia. Nuoret opettelevat Nou Hätä! -kampanjan avulla estämään onnettomuuksia ja toimimaan erilaisissa hätätilanteissa oikein.
Kampanjaan liittyy myös pelastustaitokilpailu 8.-luokkalaisille. Alkukarsinnoissa ja aluekilpailuissa parhaiten pärjänneet joukkueet selviytyvät loppukilpailuihin Kuopion Pelastusopistolle. Toukokuussa selviää, mikä koulu voittaa tänä vuonna Nou Hätä! -mestaruuden.
Nou Hätä! on mukana Educa-messuilla
Tämän vuoden kampanjan teemana on Syy ja Seuraus! Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö esittelee Nou Hätä! -kampanjaa Educa-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 27.–28.1. osastolla numero 3h34.
Kampanjan järjestävät Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, sisäasiainministeriö, Opetushallitus, Suomen Palopäällystöliitto, Pelastusopisto, Turvatekniikan keskus, pelastuslaitokset, pelastusalan liitot ja aluehallintovirastot. Kampanjan rahoittaa Palosuojelurahasto, ja yhteistyökumppanina toimii vakuutusyhtiö Tapiola.
Lisätiedot:
www.nouhata.fi
Tiedottaja Eevi-Kaisa Yrjölä, SPEK, p. 040 481 91 22
Nou Hätä! -kampanja löytyy myös Facebookista.










