Palontutkinta
Alueen pelastusviranomaisen on arvioitava ja tarvittaessa selvitettävä tulipalon syy (PeL 87 §). Poliisi tutkii palonsyyn, jos on aihetta epäillä rikosta.
Palvelutasopäätöksensä mukaisesti Kanta-Hämeen pelastuslaitos tutkii alueellaan tulipalot ja toimialaansa kuuluvat muut onnettomuudet, joissa kuolee tai loukkaantuu vakavasti ihmisiä tai joissa aiheutuu merkittäviä omaisuusvahinkoja. Pelastuslaitos tutkii myös tulipalot, joissa rakenteelliset tai tekniset puutteet ovat haitanneet pelastustoimintaa tai edistäneet palon leviämistä. Lisäksi voidaan tutkia muut alan kannalta mielenkiintoiset tulipalot ja toimialaan kuuluvat onnettomuudet.
Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella on neljä palontutkijaa, jotka tekevät tutkintatyötä oman toimensa ohella. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen palontuktijat tekevät tiivistä yhteistyötä Kanta-Hämeen poliisilaitoksen taktisten tutkijoiden ja rikosteknisen tutkimuskeskuksen tutkijoiden kanssa.
Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen edustaja osallistuu Euroopan unionin rahoittamaan reilun vuoden mittaiseen
ANSFR-projektiin (Accidental, Natural and Social Fire Risk Assessment and Management).










